Tiedolla johtaminen

Yritys menestyy tekemällä tiedon avulla oikeita päätöksiä, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. Tätä kutsutaan tiedolla johtamiseksi. Tiedon jalostaminen kaavioiksi ja johtamista tukeviksi raporteiksi on kehittynyt valtavasti viimeisten vuosien aikana.

Filosofia ei ole sidoksissa yrityksen kokoon. Pienikin yritys voi olla erittäin tietointensiivinen ja hallinnoida suurta määrää dataa, suuremmista yrityksistä puhumattakaan. Tiedolla johtaminen tulee korostumaan tulevaisuudessa.

Organisaation päätöksenteossa tarvittava tieto tulee olla koottuna yhteen paikkaan ja muokattu käyttäjänsä tarpeisiin. Sisäisistä ja ulkoisista lähteistä saatu tieto kerätään yleensä tietovarastoon, josta sitä voidaan käyttää hyödyksi liiketoimintatiedonhallinnan työkaluilla (BI, Business Intelligence).

Lisämausteensa kuvioon tuovat pilviteknologian jatkuvasti kehittyvät tiedonkäsittelypalvelut. Mobiilisovellukset puolestaan mahdollistavat tiedolla johtamisen kaikkialla.

 

Lataa Lisäarvoa bisnekseen liiketoiminta-alustalla – miksi ja miten? -oppaamme veloituksetta alta:

Tietopankki

Tältä sivulta löydät hyödyllistä tietosisältöä liiketoiminnan kehittämiseen. Voit ladata oppaamme, lukea asiakastarinoistamme asiakkaidemme onnistumisia, ilmoittautua mukaan tapahtumiimme tai lukea blogiamme.

 

Siirry tietopankkiin

Asiakastarinat

Liiketoimintatieto kuukaudessa kuriin power bi:lla

Saatko liiketoimintaa tukeaa tietoa nopeasti ja vaivattomasti juuri silloin ja siinä muodossa, kun haluat? Vai joudutko riipimään datan kasaan manuaalisesti monesta eri lähteestä? Tarjoamme kartoituspalvelun, jossa liiketoimintatietosi haasteiden ratkaisemiseen etsitään lääke Power BI -työkalua hyödyntäen.

Lue lisää

OTA YHTEYTTÄ

Kerro, miten voimme olla avuksi. Jätä yhteystietosi niin palaamme asiaan viimeistään seuraavan arkipäivän aikana. Ota ensimmäinen askel jo tänään, älä odota huomiseen.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

PYSY AJAN TASALLA

TILAA ILMAINEN UUTISKIRJE

Saat yrityksemme tuoreimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Tilaan uutiskirjeen aiheesta