NetSuite LIVE: HY+ vie suomalaista huippukoulutusta maailmalle

Julkaistu 15.12.2017 - 16:05

 

Ulkona pyrytti räntää ja oli pimeää tiistaina 12.12.2017 klo 8.30. Päiväksi oli ennustettu alkaneen talven pahinta myräkkää. Kaamosmieli kuitenkin piristyi välittömästi, kun siirryttiin sisälle Tapahtumahotelli Huoneen tiloihin, joissa järjestettiin NetSuite LIVE -tapahtuma, jonka päätähtenä kuultiin NetSuiten käyttöönottanutta asiakastamme HY+:aa.
”Näistä tiloista tulee heti hyvälle mielelle ja niistä huokuu positiivisuus”, kommentoi paikalla ollut NetSuiten edustaja Alexandra Apostoiu.

Mikä NetSuite LIVE?

NetSuite LIVE -konseptin tarkoitus on kertoa Netsuitesta sekä toimittajan näkökulmasta että päätähtenä mukana olevan asiakkaamme kokemuksia, jotta kiinnostuneet saisivat mahdollisimman kattavan läpileikkauksen ratkaisusta. Tilaisuudessa on myös ideana keskustella vapaasti ja verkostoitua. Positiivinen vire ja vapaamuotoisempi ohjelma mahdollistavat kokemuksien jakamisen ja kysymyksien esittämisen puolin ja toisin.

HY+ tarjoaa maailman parasta täydennyskoulutusta

HY+ on Helsingin yliopiston täydennyskoulutusyhtiö, joka tarjoaa korkeakouluopinnot suorittaneille koulutuksia oman ammattiosaamisensa kehittämistä ja ylläpitoa varten. Lisäksi yhtiö tarjoaa räätälöityjä koulutuspaketteja organisaatioiden tarpeisiin. Yhtiön tavoitteena on myös viedä suomalaista huippukoulutusta maailmalle.

Varsinaisen ohjelman polkaisi mukaansatempaavasti käyntiin HY+:n liiketoimintajohtaja Ilkka Kurkela
”Tästä tilaisuudesta kieltämättä välittyy hyvä, ystävällinen fiilis, ja olemme kaikki tulleet tänne oppimaan toinen toisiltamme, joten otetaan siitä kaikki irti.
Kurkelan puheenvuoron pääviesti liittyi tiiviisti oppimiseen ja työelämän murrokseen, jossa ihmisellä ja teknologialla on suuri rooli.
”Oppimisessa tärkeintä on se, että hanki itsellesi hyviä tyyppejä ympärillesi, jotka sparraavat sinua niissä kohdissa, kun on vaikeaa. Jotta oppiminen ja ihmislähtöisyys liiketoiminnassa voivat toteutua, vaaditaan, että data on hallussa. Me näemme, että ihminen ja kone toimivat parhaiten yhteistyössä. Ja siihen me omassa liiketoiminnassamme pyrimme”, Kurkela sanoi.

HY+:ssa data pidetään hallussa NetSuiten avulla ja maailmanvalloitusta havittelevalle yhtiöille se onkin oivallinen ratkaisu.

”Vauhdikkain ERP-projekti tähän mennessä”

 

Päivä jatkui HY+:n talousjohtaja Päivi Karjalaisen johdolla. Hän kertoi, kuinka haipakkaan tahtiin toteutettu NetSuite-projekti meni ja omia kokemuksiaan liiketoiminnan kehittämisestä NetSuiten kanssa. Hänellä jos jollakin on ERP-projekteista kokemusta, sillä hän on ollut peräti seitsemässä mukana.

Karjalainen kertoi, että erilaisten toiminnanohjausjärjestelmien kilpailutus aloitettiin HY+:ssa keväällä 2016 pian yhtiön perustamispäätöksen jälkeen. NetSuite valikoitui kolmen ehdokkaan joukosta. Koska järjestelmän tarve syntyi nopeasti, myös itse projekti oli vauhdikas. Karjalainen kertookin, että tämä NetSuite-projekti on ollut kaikista nopeatempoisin ERP-projekti, jossa hän on itse ollut mukana. Luottoa häneltä kuitenkin löytyi, että homma saadaan kasaan, ja ensimmäinen puoli vuotta mennään vaikka nilkuttamalla. Onneksi luottamus ansaittiin.
”Uskomatonta oli se, että ensimmäiset palkat olivat henkilökunnan tileillä 3 viikkoa lisenssien saamisen jälkeen”, Karjalainen hehkutti.

Lisäksi HY+:n ensimmäinen tulos valmistui ajallaan, eikä siinä ollut lainkaan virheitä.

”Kun tieto kaikki tieto on samassa järjestelmässä, lukujen kirjausketju, audit trial, toimii hienosti”, Karjalainen kertoi.

Käytäntöä ja verkostoitumista

 

Ohjelmassa seuraavaksi Accountor Enterprisen NetSuite-konsultti ja tiiviisti HY+:n NetSuite-projektissa mukana ollut Aki Koivisto esitteli vielä käytännössä, miten HY+ käyttää NetSuitea projektien hallintaan. Lisäksi hän kertoi menestyvien yritysten yhteneväisyyksistä. Koiviston esitys herätti vilkasta keskustelua ja positiivista palautetta keräsi erityisesti NetSuiten mahdollisuus erilaisiin roolituksiin. Moni piti todella hyvänä toiminnallisuutena sitä, että ominaisuuksia voi myöntää ja rajoittaa roolien perusteella.

Päivän päätteeksi verkostoiduttiin ohjatusti kahdessa ryhmässä, jossa toisessa demottiin vielä enemmän NetSuitea ja toisessa keskusteltiin yleisemmällä tasolla liiketoiminnasta ja menestymisestä. Päivä päättyi maukkaaseen aasialaistyyliseen lounaaseen.

 

Katso tunnelmat videolta:

Facebooktwitterlinkedin

OTA YHTEYTTÄ

Kerro, miten voimme olla avuksi. Jätä yhteystietosi niin palaamme asiaan mahdollisimman pian. Ota ensimmäinen askel jo tänään, älä odota huomiseen.

Accountor Enterprise Solutions Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

PYSY AJAN TASALLA

TILAA ILMAINEN UUTISKIRJE

Saat yrityksemme tuoreimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Accountor Enterprise Solutions Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.