Olympiastadionin uusi CRM-järjestelmä kerää muistot talteen

Lähes 80-vuotiaan Olympiastadionin historiaan mahtuu lukuisia tarinoita. Haave omasta stadionista eli suomalaisten ajatuksissa jo ennen ensimmäisenkään peruskiven muuraamista.

“Suomalaisilla alkoi jo itsenäistymisen vuosina elää haave omasta stadionista”, Olympiastadionin markkinointijohtaja Marju Paju kertoo. “Itse asiassa Olympiastadion on kirjattu historiankirjoihin yhdeksi Suomen itsenäisyyden symboliksi.”

Itsenäisyyden juhlavuonna Olympiastadion on rakennustelineiden verhoama. Remontin valmistuttua tutulla paikalla tulee kohoamaan nykyaikainen monitoimistadion, joka toimii myös kansainvälisten tapahtumien näyttämönä.

Kasvun tueksi CRM-järjestelmä

Rakennuksen lisäksi päivittämisen kohteena ovat järjestelmät. “Huomasimme jo viimeisenä toimintavuonna, että toiminnan laajentuessa tarvitsemme uuden asiakkuudenhallintajärjestelmän”, Paju kertoo.

“Koska kiinteistö oli kuitenkin tullut käyttöikänsä päähän ja Stadion sulkeutui uudistamisen ajaksi, päätimme kartoittaa tulevia tarpeita hallitusti vaihe kerrallaan.”

Kokonaisuudessaan järjestelmäprojekti jakautuu kahteen vaiheeseen, joista ensimmäinen on nyt käynnissä. “Tässä vaiheessa CRM-toiminto tulee Suuren stadionkeräyksen lahjoittajarekisteriin”, Paju täsmentää. “Sen kautta lahjoittajia voidaan tarvittaessa kontaktoida lahjoitukseen liittyvissä asioissa.”

Ensimmäisen vaiheen kumppanina Accountor Enterprise Solutions

Projektin ensimmäisen vaiheen kumppaniksi valikoitui Accountor Enterprise Solutions.

“Accountor Enterprise Solutions on ollut mukana matkassa jo useamman vuoden ajan Pro Stadion -kumppanina”, Paju jatkaa. “He ovat olleet kanssamme nostamassa Olympiastadionia uuteen kukoistukseen jo pitkään.”

Pro Stadion -kumppanuuden myötä Stadionin vanhat tilat ovat tulleet tutuksi myös heille. “Erityisesti mieleen on jäänyt esittelytilaisuus, joka järjestettiin Suomen maajoukkueen pukuhuoneessa. Asiakkaat istuivat samoilla penkeillä kuin artistit Bruce Springsteenistä Madonnaan, ja siellä puhuttiin HR-asiaa”, Paju muistelee nauraen.

“Täytyy nostaa hattua sille, että he ovat uskaltaneet käyttää Stadionia asiakastilaisuuksissa eri tavalla kuin yksikään yritys aikaisemmin”, Paju jatkaa.

Toinen vaihe käyntiin 2018

Projektin toinen vaihe käynnistyy remontin loppuvaiheessa. “Kun remontin valmistuminen lähestyy vuonna 2018, ryhdymme vahvemmin myymään ja markkinoimaan uuden Stadionin toimintaa”, Paju kertoo. “Haluamme olla edelläkävijä monellakin eri tapaa ja löytää sellaisia ratkaisuja, joita ei ole Euroopan stadioneilla tehty.”

“Tavoitteenamme on nostaa asiakaspalvelu parhaalle mahdolliselle tasolle”, Paju jatkaa. “Lähdemme siitä ajatuksesta, että rakennamme kaikille Stadionilla vieraileville mahdollisimman hyvän kokemuksen.”

Myös Stadionin ympärivuotiseen käyttöön panostetaan entistä enemmän. “Esimerkiksi Stadionin tornissa ja Urheilumuseossa on vuosittain käynyt yhteensä lähes 100 000 vierailijaa”, Paju kertoo. “Haluammekin tarjota vierailijoille ympärivuotisia Stadion-elämyksiä, olivat ne sitten suurtapahtumia, uuden ravintolamaailman brunssivierailuja tai kesäretkiä torniin.”

Tarinat talteen

Ennen uuden aikakauden alkua on hyvä hetki kääntää katse menneeseen. Lahjoitusten lisäksi Suuressa stadionkeräyksessä kerätäänkin talteen Stadioniin liittyviä muistoja ja tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä.

“Kaikki Suuren stadionkeräyksen yhteydessä kerätyt tarinat talletetaan CRM-järjestelmään”, Paju kertoo. “Järjestelmään muodostuu tarinapankki, jota tulemme hyödyntämään tulevaisuudessa.”

“Haastankin kaikki Accountor Enterprise Solutionsin yhteistyökumppanit mukaan keräykseen”, Paju kannustaa. “Tulkaa mukaan mahdollistamaan suuria elämyksiä kaikille suomalaisille ja tuleville sukupolville!”

Lahjoituksen voit tehdä osoitteessa: http://www.stadion.fi/lahjoita   

 

Lisätiedot:

 

Accountor Enterprise Solutions: Sampo Suomalainen, markkinointijohtaja, 050 410 1210. sampo.suomalainen(at)accountorenterprise.fi

Olympiastadion: Marju Paju, markkinointijohtaja, 040 5138452, marju.paju(at)stadion.fi

 

Accountor Enterprise Solutions syntyi vuoden 2017 alussa, kun Mepco Oy:n liiketoiminta jaettiin kahteen ydinalueeseen. Vuonna 2003 perustettu Mepco Oy kasvoi kannattavasti koko historiansa ajan ja auttoi lähes tuhatta yritystä ja julkisyhteisöä kehittymään, kasvamaan ja palvelemaan omia asiakkaitaan ja muita sidosryhmiään entistä paremmin. Lue lisää meistä: http://www.accountorenterprise.fi  

 

Facebooktwitterlinkedin

Opas onnistuneeseen

CRM-hankintaan

Lataa ilmaiseksi

PYSY AJAN TASALLA

TILAA ILMAINEN UUTISKIRJE

Saat yrityksemme tuoreimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Tilaan uutiskirjeen aiheesta