Näin valitset CRM-projektiisi oikean kapteenin ja miehistön

CRM on laajentunut viimeisen parin vuoden aikana asiakkuudenhallinnan järjestelmästä monipuoliseksi työkalupakiksi, jonka lisäominaisuuksilla voidaan asiakkuudenhallinnan ja myynnin koordinoimisen lisäksi toteuttaa muun muassa markkinointiautomaatiota, asiakastyytyväisyyskyselyitä, projektiliiketoiminnan johtamista sekä kenttätyön resursointia ja logistiikkaa.

Laajentuneiden mahdollisuuksien myötä monessa yrityksessä on edessä CRM:n hankinta, tai sen päivittäminen uuteen. Kuten järjestelmäprojektit aina, tämäkin vaatii huolellista suunnittelua. Oikeat ihmiset on sitoutettava mukaan, ja heille on annettava riittävästi aikaa ja resursseja viedä projekti maaliin.

Keitä nämä oikeat ihmiset sitten ovat? Siitä lisää alla.

Kapteeni on kannella

CRM-projektissa käyttöönotettavat ominaisuudet edustavat usein eri liiketoimintaosioiden kirjoa. CRM-projektin kapteenin olisikin hyvä olla luonteeltaan navigaattori, joka tietää millä nopeudella ja mihin suuntaan laiva on matkalla.

Kapteeni on luontaisesti hyvä asioiden selvittelyssä, tietää keneltä kysyä mitäkin ja on verkostoitunut organisaation sisällä. Hän on innokas tiimipeluri, joka saa miehistön tekemään parhaansa ja sitoutumaan yhdessä tekemiseen.

Kapteeni tietää oman organisaationsa parhaat asiantuntijat ja heidän kalenteriensa kuviot. Hän pitää huolen miehistönsä sitoutumisesta ja siitä, että miehistöllä on riittävästi aikaa käytettävissään.

Kapteenin tukena on toimittajan projektipäällikkö, jonka kanssa laaditaan yhdessä suunnitelma matkavauhdista ja määränpäästä sekä työpajoista resursointeineen, reittisuunnitelmaa noudattaen. Projektipäällikkö myös valmistelee työpajoja ja lähettää asiantuntijoille ennakkotehtäviä.

Hyvin valittu miehistö vauhdittaa matkaa

Projektin eri vaiheissa tarvitaan liiketoiminta-alueen asiantuntijoita, jotka osaavat kertoa, miten työtä tehdään ja millaisista toimintatavoista ja kuvioista on kyse. Mikäli CRM-projekti on laaja, tulisi jokaisesta liiketoiminta-alueesta olla aiheen asiantuntija paikalla.

Asiantuntija osaa hahmotella toimintatavat alustaviksi prosessikaavioiksi yhdessä toimittajan kanssa. Kokenut toimittaja puolestaan auttaa kehittämään ratkaisun, jonka avulla yritys saa parhaan mahdollisen hyödyn järjestelmästä.

Mepcon suosimissa ketterissä malleissa hahmotelman perusteella tehdään yksi toiminnallisuus, jota tarkennetaan palautteen perusteella demojen jälkeen. Kaiken ei siis tarvitse olla kiveen hakattua ensimmäisen ideoinnin ja toteutuksen jälkeen.

Pääkäyttäjä apuna kouluttamisessa

Projektin miehistössä olisi hyvä olla mukana pääkäyttäjä, koska projektin aikana tapahtuu paljon oppimista, kun järjestelmää rakennetaan yhdessä. Pääkäyttäjä osallistuu loppukäyttäjien koulutukseen ja vastaa omasta alueestaan siinä vaiheessa, kun lisäkehitystä ryhdytään suunnittelemaan.

Miehistöön tarvitaan myös koneiston asiantuntija. Koneiston asiantuntija on IT-asiantuntija, joka tietää miten yrityksen järjestelmät toimivat ja osaa vastata teknisiin kysymyksiin.

Olkoon siis myötätuuli matkassanne, CRM-projektiin ryhtyvät! Kun tarvitsette apua miehistön nimenhuudossa tai oikean reitin suunnittelussa, me autamme mielellämme. Lataa myös oppaamme onnistuneeseen CRM-hankintaan. Oppaassa kerromme parhaita käytäntöjä-CRM käyttöönottoon.

opas-crm-hankintaan

Facebooktwitterlinkedin

Salla Hurnonen

Salla on CRM projektipäällikkö ja liiketoiminnan kehittämisen moniottelija. Päätyökseen Salla on asiakasprojekteissa projektipäällikkönä. Lisäksi Salla auttaa asiakkaita kartoittamaan liiketoiminnan tarpeita asiakkuudenhallintaan ennen CRM projektin käynnistämistä. Nykyisellä työnantajalla Salla on toiminut sovelluskonsulttina ja projektipäällikkönä. Edeltävissä työkokemuksissa Salla on toiminut monipuolisesti liiketoiminnan ja IT:n rajapinnassa, sekä tehnyt tutkimusta tieto- ja innovaatiojohtamisesta. Koulutukseltaan Salla on taloushallinnon tradenomi ja kauppatieteiden maisteri tietojohtamisesta. Salla on luonteeltaan ”monta rautaa tulessa” –tyyppi joka tykkää ratkoa kaikenlaisia monimutkaisia haasteita ja viedä määrätietoisesti sovitut asiat maaliin. Työelämän ulkopuolella Salla on aktiivinen perheenäiti joka telttaretkeilee luonnossa kolmen lapsen kanssa, pelaa sählyä, lenkkeilee ja laskettelee talvisin.

PYSY AJAN TASALLA

TILAA ILMAINEN UUTISKIRJE

Saat yrityksemme tuoreimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Tilaan uutiskirjeen aiheesta